Asiakkaat ja vapaus

Vuosi takana elämänmuutosta ja siitä puoli vuotta yrittäjyyttä. Ei ole kaduttanut päivääkään. Ihmettelen välillä, että miten vasta nyt tajusin lähteä yrittäjäksi. Aika vähällä byrokratialla kuitenkin Suomessa voi saada yrityksen käyntiin. Yrittäjyyden muotoja on jo monia, mutta silti paljon on opeteltavaa hallinnoinnissa, taloudessa sekä markkinoinnissa. Tukea kaikkeen mahdolliseen on saatavilla, mikäli haluaa ja tarvitsee.

Parasta ovat asiakkaat ja varsinkin uudelleen palaavat sellaiset. Silloin tietää, että on oikeilla jäljillä ja oikeassa paikassa. Ihmisten kohtaaminen ja kuunteleminen on mun juttu, sitä se on ollut aina. Saan valtavasti voimaa ja energiaa ihmisistä sekä keskusteluista heidän kanssaan. Pitkät päivätkään eivät tunnu pitkiltä, kun on asiakkaita. Kuitenkin on muistettava huolehtia omasta terveydestä ja kunnosta. Yrittäjyys imee helposti mukanaan ja esimerkiksi markkinoinnin suunnitteluun ja toteutukseen menee paljon aikaa. Some markkinointi on tullut jäädäkseen ja sitä ilman ei ilmeisesti enää pärjää. Some markkinoinnin määrä ja siihen liittyvä opettelu on tullut hieman yllätyksenä. Some on ihan oma maailmansa ja sen haltuunottoon menee aikaa ja myös rahaa.

Asiakkaiden lisäksi parasta yrittäjyydessä on vapaus. Voin päättää mitä teen ja mihin aikaan. Teenkö tänään pitkän päivän ja huomenna voin ottaa rennommin. Vapaus on varmasti suurin muutos tässä elämänmuutoksessa. Yrittäjyys ei silti ole ruusuilla tanssimista vaan kovaa työtä ja pitkiä päiviä sekä vähän lomaa. Silti ei haittaa, kun tekee itselle töitä ja saa päättää milloin ja miten. Tykkään pitkistä aamuista, kun koko työuran on herännyt aikaisin kellon soittoon. Ihanaa kesää ja asiakkaita odottaen.

Tervetuloa hoitoihini Espooseen. Voit varata ajan etusivultani.

Ihanaa lämpöaaltoa kaikille:)

Minna

 

Jaa kirjoitus

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on reddit
Share on whatsapp
Share on email

Jätä kommenttisi